Riku toimii Aggredissa, väkivaltatyön tekijänä.

Entinen YK-rauhanturvaaja, Kamppailulajien harrastaja ja ohjaaja, entinen United Brotherhoodin Turun johtaja ja United Brotherhoodin Neuvoston jäsen. Rikun kokemusrikas elämä antaa paljon luennoitsijalle materiaalia tarjolle.
Riku Aalto on entinen järjestäytyneen rikollisryhmän United Brotherhoodin (UB) johtohahmo Turussa.
Erinäisten lähteiden mukaan Riku Aallolla on dokumentoitu historia vakavasta rikollisuudesta, mukaan lukien väkivalta- ja huumausainerikoksista, ja hän on kärsinyt niistä vankeustuomioita. Häntä on kuvattu useita vuosia Turun UB:n johtavana henkilönä.
Samainen Riku Aalto on viime vuosina puhunut avoimesti rikollisuudesta irtautumisestaan, erityisesti HelsinkiMission Aggredi-ohjelman avulla. Hän on toiminut väkivaltatyön tekijänä auttaen muita jengitaustaisia irtautumaan rikollisesta elämästä ja väkivaltakierteestä. Hän on myös kirjoittanut kirjan elämästään järjestäytyneen rikollisuuden parissa. “Jengi pomon monta elämää”.

Riku Aalto on nykyään löytänyt tiensä takaisin jo lapsena aloitetun harrastuksen,kamppailulajien pariin. Keskeiseksi henkilöksi Riku on kasvanut Varsinais-Suomen Kamppailu-Urheilijat ry:ssä (VSKU) ja Kuzuri Kai Ju Jutsu Systemin vastuuvetäjänä ja ohjaajana. Riku kuuluu myös Kuzuri Kai Ju Jutsu Systemin kehitystyöryhmään. Kuzuri Kai Ju Jutsu Systeemissä Rikulla on 3. Dan musta vyö ja B.I.F.F Escrimassa taso 6, ohjaaja. Riku on myös certifioitu Soveltavan Kamppailu-Urheilun ohjaajien kouluttaja. Ja tietysti pitää mainita, että Riku on myös Scandinavian ensimmäisen NHB, täyskontakti-ottelutapahtuman veteraani. Riku on myös osallistunut kova maineisen Dog Brothers gatheringiin, Saksassa, täyskontakti keppitaisteluun
Meillä Riku luennoi Ammattirikollisuuden ennakoinnista ja katuväkivallasta. Mikäli olet kiinnostunut kutsumaan suorapuheisen ja realisesti jengi väkivallasta ja siitä maaailmasta puhuva Rikun, vaikka haastateltavaksi tai luennoitsijaksi: info@tyoturva.org
